 | Uusia elämyksiä kaikenikäisille teatterin ystäville | |
| |
| |  |  |
 |
Nukentekijä/kultaseppä/muotoilija Olen käsityöalan yrittäjä; minulla on monipuoliset kädentaidot niin metalli-, puu- kuin kangasalaltakin. Pidän kovasti myös kirjoittamisesta ja sydämeni sykkii nukketeatterin maailmalle: olen kiinnostunut niin lapsille, aikuisille kuin eritysnuorillekin suunnatusta nukketeatterista sekä taiteiden välisestä vuorovaikutuksesta. Muita kiinnostuksen kohteitani ovat sauvanuket, japanilaiset Bunraku-nuket, vietnamilainen vesinukketeatteri ja varjonuket. Olen opiskellut teatteritekniikkaa Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja toiminut erityisnuorten taideohjaajana (teimme mm. naamio-, animaatio- ja esinenukketeatterivideopajaa). Lisäksi olen ollut mukana yksittäisissä nukkeprojekteissa, esimerkiksi Savonlinnan pääsiäisdraamassa (2009), sekä tehnyt varjonukke-, eläinhahmo- ja esinenukketeatteria eri teattereille. KOULUTUS: Kultaseppäkoulu ja Taideteollinen AMK (Pforzheim, Saksa) ja MAMK (teatteritekniikka 2007-) YHTEYSTIEDOT: sähköposti: anu-liisa1 (at) hotmail.com p. 050 4412170 |
 |
Nukketeatteriohjaaja, esiintyvä taiteilija, nukenrakentaja ja nukketeatteri Katputlin toinen perustajajäsen Olen opiskellut tanssia mm. Amsterdamin tanssikoulussa ja opintojeni jälkeen päätin yhdistää kaikki kiinnostuksen kohteeni - tanssin, kuvataiteen ja sirkuksen - perehtymällä nukketeatteriin. Opiskelin nukketeatteria kuutisen vuotta sekä Prahan nukketeatterikoulussa DAMU:ssa että Turun taideakatemian nukketeatterilinjalla. Minua kiinnostaa erityisesti varjoteatteri, jota olen käynyt tutkimassa Intiassa. Olen toiminut nukketeatteri Katputlin taiteellisena johtajana noin viisi vuotta. Esiinnyn kertoakseni tarinoita ihmisyydestä, kulttuurihistoriasta ja tästä hetkestä. Haluaisin löytää yhä uusia keinoja tulkita tarinoita ja olla ennen kaikkea hyvä välittäjä. KOULUTUS: Turun AMK, nukketeatterin suuntautumisvaihtoehto YHTEYSTIEDOT: p. 040 524 6484 sähköposti: elviira (at) nukketeatteri.fi www.nukketeatteri.fi |
|
Yhteystiedot: fagerstrommalin at hotmail.com
|
 |
Nukketeatteritaiteilija (käsikirjoitus, ohjaus & esiintyminen), alan kouluttaja Teen modernia nukketeatteria, lainaan perinteestä ja etsin yllättäviä ratkaisuja nukketeatterin muodon uudistamiseksi. Minua kiehtoo elävien kuvien syntyminen lavalla sekä se, kuinka yleisö saadaan uskomaan hetkeksi mahdottomaan. Valmistuin 2005 Turun AMK:n taideakatemian nukketeatterilinjalta ja olen samana vuonna perustetun Sixfingers-teatterin perustajajäsen. Olen toiminut nukketeatterialalla niin ryhmäni kanssa kuin soolotaiteilijanakin ja ollut mukana erilaisissa produktioissa poliittisesta teatterista fantasiaan. Suomessa olen työskennellyt mm. Turun Kaupunginteatterin ja Ulkoasiainministeriön kanssa. Olen esiintynyt ja opettanut nukketeatteria laajasti Euroopassa sekä Israelissa ja Brasiliassa. Koulutus: Turun Ammattikorkeakoulun taideakatemia, nukketeatterin koulutusohjelma 2001-2005 Yhteystiedot: gsm. 050-50606316 email. isfalke(at)yahoo.se www.sixfingerstheatre.com |
 |
Nukketeatteritaiteilija Valmistumisen jälkeen olen toiminut niin esiintyjänä, ohjaajana kuin nukenrakentajanakin. Olen vetänyt nukketeatterikursseja sekä pitänyt varjoteatteriaiheisen näyttelyn. Esiinnyin Tanssiteatteri Hurjaruuthin Punahilkassa; samassa produktiossa osallistuin nukkejen rakentamiseen ja lavastuksen suunnitteluun. Punahilkkaa seurasi ensimmäinen oma ohjaustyöni "Tarina vailla loppua" Kanneltalossa. Olen esiintynyt kolmena kesänä Linnanmäen huvipuistossa, jossa esityksiä on kertynyt yli sata kaudessa. Lisäksi olen rakentanut nukkeja tilaustyönä museoihin. Minua kiehtoo taiteiden välinen vuorovaikutus ja uusien ilmaisumuotojen etsiminen. Toisaalta kunnioitan perinteitä -on hauska tuntea olevansa osa menneiden markkinatorien viihdyttäjistä tai jo uskonnollisista rituaaleista alkanutta jatkumoa. KOULUTUS: Turun AMK, esittävä taide/nukketeatterilinja 2005 Humanististen tieteiden kanditaatti, Helsingin yliopisto YHTEYSTIEDOT: gsm. 040 7369817 Sähköposti: susanna (at) knuka.org www.knuka.org/nute |
Teatteri-ilmaisun ohjaaja, nukketeatterintekijä ja näyttelijä Työvuosien sisälle mahtuu sekä näyttelijäntyötä, nukketeatteria, flamencoa ja näiden yhdistelyä. Olen entistä enemmän siirtynyt liikkeen, tanssin ja rytmien maailmaan. Lisäksi olen kiinnostunut erilaisista sovelletun teatterin menetelmistä, esimerkiksi vanhustenkodin vuorovaikutteisesta draamasta. Kurssituksia ja koulutuksia teen koko ajan produktioiden rinnalla. Se pitää tuntuman ihmisiin ja arkeen. KOULUTUS: Pohjois-Karjalan Opisto, Lahden kansanopisto (näyttelijätyön linjat) Turun taiteen ja viestinnän oppilaitos -97, Metropolia (Helsingin Ammattikorkeakoulu) YHTEYSTIEDOT: p. 040 705 6265 sähköposti: anne91 (at) gmail.com www.mooria.net www.kirmaus.net www.tampereenflamencoyhdistys.fi |
 |
Näyttelijä, nukketeatteritaiteilija, nukentekijä, lavastaja, ohjaaja ja kouluttaja. Rainer on pitkän linjan näyttelijä ja nukketeatteritaiteilija. Hän pyöritti kevääseen asti yhden miehen kiertävää nukketeatteria; Nukketeatteri Roomaa. Rainer on näytellyt teattereissa, televisiosarjoissa ja elokuvissa. Lisäksi hänen äänensä on tullut tutuksi myös piirretyistä. Rainerin nukketeatteriura alkoi vuonna 1973 ja hän on lähes 40-vuotisella urallaan tehnyt satoja nukkeja sekä ohjannutja näytellyt kymmenissä nukketeatteriesityksissä. Rainer muistetaan myös TV 1:n pikkuveturi -ohjelmasta, jossa hänen roolinsa oli Toivo Taivas. Nukketeatterikursseja Rainer on pitänyt vuodesta 1976 ja nykyään hän keskittyy erityisesti nukenrakennukseen sekä lavastajan, opettajan ja kouluttajan töihin. Estradeille hän ei kuitenkaan ole enään kapuamassa. Rainer toimii myös UNISEFin hyvän tahdon lähettiläänä. Yhteystiedot: gsm. 0407038259 email. rainer.kaunisto(at)netti.fi |
 |
Olen opiskellut nukketeatteria Tuusulassa Oili Sadeojan ensimmäisellä vuosikurssilla 2000-luvun alussa. Tein sitä työkseni täysipäiväisesti 2003-2007 esiintyen Teatteri Lempinä (www.teatterilempi.fi) sekä ohjaten ja opettaen aikuisia ja lapsia. Nykyään olen taas toisessa ammatissani luokanopettajana kotikulmilla Tuusulassa, ohjaan nukketeatterikerhoa ja keikkailen kun kerkiän. Lempin esityksistä elossa ovat vahvasti Äiti Pihlajan lapset hamenäyttämöllä ja Sylitaivas, sinisen teltan vauvateatteri. Uusin nukkenäyttelijän työni on nukketeatterioopperassa Isä tekee aina oikein, jossa rakas kuoroharrastukseni (www.torpparit.com ) yhdistyy nukketeatteriin. Sooloteatterivuosien jälkeen teen nukketeatteria mieluiten työryhmän jäsenenä. Maija Keinänen, Sysimiiluntie 44 A, 04300 TUUSULA maija.keinanen(at)pp1.inet.fi 040-7060504 |
 |
Nukketeatteritaiteilija Nukketeatteri kiehtoo minua välineenä: sen avulla voin tehdä näkyväksi ne elämän ilmiöt ja mielenmaisemat, joista on vaikea puhua. Yhtä lailla haluan oppia kuuntelemaan tarinoita, jjoita nukeilla ja esineillä on kerrottavanaan. Olen toiminut esiintyjänä, nukenrakentajana ja ohjaajana ja nukketeatterin ohella teen naamioteatteria. Tällä hetkellä työskentelen yhdessä Maija Linturin kanssa ja toimin naamioteatteri Metamorfoosin riveissä. KOULUTUS: Turun ammattikorkeakoulu/Nukketeatterin koulutusohjelma 2005-2009, Järvenpään seurakuntaopisto/Draama- ja teatterityönlinja 2003-2004 YHTEYSTIEDOT: p.0400 433 335 sähköposti: jokultala (at) gmail.com |
 |
Valotyöpajojen järjestäjä Olen koulutukseltani valoilmaisun medianomi (AMK). Järjestän valotyöpajoja erilaisille ryhmille ikään katsomatta. Pajat soveltuvat myös erityisryhmille. Haluan saada ihmiset itse tekemään minimalistisia näyttämökuvia ja sen myötä tarkkailemaan arkiympäristöään valon vinkkelistä. KOULUTUS: Valoilmaisun medianomi, Tampereen ammattikorkeakoulu 2001 |
 |
Nukketeatteritaiteilija, kouluttaja Vahvinta aluettani on esityspuoli, käsikirjoittaminen ja ohjaus. Resurssien ja tarpeen mukaan teen mielelläni yhteistyötä muusikkojen, lavastajien, nukenrakentajien ja ohjaajien kanssa. Näitä hommia olen tehnyt myös itse. Perustin 2002 Teatteri Capellen, joka on muotoutunut ammattisoolonukketeatteriksi. Asun Jyväskylässä ja esitykseni ovat pääsääntöisesti tilausesityksiä. Erityisesti pidän omien uusien tarinoiden luomisesta näyttämölle, tosin eivät klassikotkaan ole pois suljettuja. Esityksissäni haluan tuoda esille mielikuvituksen iloa tuovan voiman. Pääosan esityksistä olen suunnannut lapsille, sillä mielestäni juuri he tarvitsevat erityistä huomiota, rohkaisua ja vahvistusta. Uusien asioiden, taitojen opiskelu on yksi suurimmista ilon aiheistani. Motto: kaikki on mahdollista. Koulutus: Kasv.tiet.maist., Oulun Yliopisto, 1988 Teatterialan amm.tutkintoon valmistava koulutus/ nukketeatteri, Pieksämäki, 2001–2003 Nukketeatterin ammattitutkinto 2005, Pieksämäki Yhteystiedot: 040-825 4448 ilona.lehtoranta(at)teattericapelle.fi www.teattericapelle.fi |
 |
Vaatetusalan artesaani, nukketeatterikasvatuksen opiskelija Olen ollut mukana monenlaisissa teatterialan töissä: olen toiminut puvustuksessa, nukenrakentajana, valoteknikkona, avustajana lavastuksessa ja tarpeiston valmistuksessa sekä nukeilla näyttelijänä. Kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat erityisesti nukenrakennus, puvustus ja lavastustyö ja olen kirjoittanut runoja ja lyhyitä tarinoita lapsille. Olen valmistumassa nukketeatterikasvattajaksi ja pidän myös ohjaustyöstä, josta minulla on kertynytkin kokemusta nukketeatterin, kädentaitojen ja tanssin alalta. KOULUTUS: Vaatetusalan artesaani, nukketeatterikasvatuksen opiskelija YHTEYSTIEDOT: p. 044-303 7005 sähköposti: miljaleppanen (at) gmail.com |
 |
Nukketeatteritaiteilija (ohjaus, nuketus ja nukenrakennus) Minusta kiehtovinta nukketeatterissa on se hetki, kun kuollut materia muuttuu eläväksi. Se on ihme, jonka haluan kokea yhä uudelleen -yllättää ja tulla yllätetyksi. Lisäksi olen kiinnostunut nukketeatterin sijainnista monien taiteiden leikkauskohdassa: Haluan tutkia, venyttää ja ylittää sen rajoja. Minulla on työkokemusta ohjaamisesta, nukettamisesta ja nukenrakentamisesta. Tällä hetkellä toimin yhdessä Johanna Kultalan kanssa perustetussa Kalteva Companyssa. Kuulun myös saksalais-ranskalais-suomalaiseen QuaWasMitä -ryhmään. KOULUTUS: Turun ammattikorkeakoulu/nukketeatterilinja 2005-2009 Adultan Radio- ja televisio-opisto ARTO/Nukketeatterilinja 2003-2005 YHTEYSTIEDOT: P. 044 544 0485 sähköposti: maijalinturi (at) hotmail.com Kaltevan sivut www.kalteva.ning.com |
 |
Nukketeatteritaiteilija (nukettaja, nukenrakentaja, käsikirjoittaja) Kiinnostukseni nukketeatteriin syttyi 16-vuotiaana: aloin valmistaa pieniä nukkehahmoja, jotka kaikki olivat eräänlaisia omakuvia. Kävin seuraamasssa nukketeatteriesityksiä ja mietin, kuinka onnekkaita ovatkaan ihmiset, jotka saavat tehdä nukketeatteria työkseen! Vuosia myöhemmin tieni vei opiskelemaan Turun taideakatemian 4-vuotiselle nukketeatterilinjalle. Vuodesta 2005 olen työskennellyt kiertävässä Nukketeatteri-ANNOS -teatterissa, jonka perustin valmistuttuani, nukketeatteritaiteilija Oswald Bastenin kanssa. Nukketeatteri-ANNOS-teatterin esitykset ovat suunnattu lapsille ja koko perheelle. Esityksissämme korostuvat visuaalisuus ja liikeilmaisu. Nukketeatteritekijänä minua kiinnostaa mahdollisuus yhdistää vanhoja nukketeatteritekniikoita -moderniin nukketeatteri-ilmaisuun. Nukenkäsittelijänä ja käsikirjoittajana mieltäni kiehtoo mahdollisuus kertoa tarinoita miimisesti, liikkeen, tanssin ja symbolien avulla. Nukketeatteriajattelussani mimiikka, klovneria ja taikuus ovat taiteenlajeina nukketeatterin sukulaisia - kaikissa näissä taiteidda mielestäni kauneiinta ovat ilo, yllätykset sekä taianomaiset muodonmuutokset. KOULUTUS: Turun taideakatemia, nukketeatterin koulutusohjelma 2005 YHTEYSTIEDOT: sähköposti: nukketeatteri-annos (at) welho.com www.nukketeatteri-annos.com
|
 |
Nukenrakennus, visualisointi. Käsillä tekemisellä on onnellistava vaikutus.Erilaisten maailmojen luominen kiehtoo minua. Matkani varrella olen saanut rakentaa mm. Poijun ohjelmistoon kuuluvan "Joutsenpoika Jykserge"-esityken nuket ja lavastuksen. KOULUTUS: Kuvanveistäjä (Etelä-karjalan amk ), Adultan nukketeatterilinja 2005-07, Teatterilavastus (Taideteollinen korkeakoulu 2009- ) YHTEYSTIEDOT: sähköposti: heini.maaranen (at) gmail.com gsm: 0504051488
|
|
Graafinen suunnittelija, kuvittaja Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija. Alan yrittäjän olen toiminut vuodesta 2002. Sadun ja mielikuvituksen maailma kiehtoo minua. Haluan omalta osaltani täydentää sitä nukketeatterin visuaalista maailmaa, johon myös kaiken painetun oheismateriaalin tulisi mielestäni saumattomasti liittyä. Esitysten julisteet, mainokset ja käsiohjelmat ovat hyvin tärkeitä sadun maailmaan saattamisessa ja niihin tulisi myös panostaa. Kuvitustöitä teen muun työn ohessa, joka painottuu enemmän mainos- ja liikemaailmaan. Poijun logo sekä vuoden 2008 ohjelmistoesite ovat käsialaani. Koulutus: Vantaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, graafisen suunnittelun linja 1999 Yhteystiedot: p. 050 321 8819 sähköposti: gitta.majewski(at)kolumbus.fi |
Ohjaaja, nukettaja ja käsikirjoittaja Nukettajana olen kiinnostunut traditionaalisista nukeista: malilaisista sauvanukeista, burmalaisista lankanukeista, vietnamilaisista vesinukeista ja intialaisista lankanukeista. Ohjaajana minua kiinnostaa, miten nukketeatteritaide voi näyttää asioita, joista on muuten vaikea puhua tai puhua niiden suulla, jotka eivät itse voi puhua. Käsikirjoittajana etsin keinoja, miten visuaalisuus ja sanat voivat kommunikoida keskenään, yrittäen löytää ne sanat, joita kuvat eivät kerro. KOULUTUS: ESNAM 1993 YHTEYSTIEDOT: p. +33 631 971 725 sähköposti: jcmarja (at) aol.com osoite: Clavieres 87140 Nantiat, France www.theatre-illusia.com |
Nukketeatteritaiteilija KOULUTUS: Turun Taideakatemia, nukketeatterin koulutusohjelma 2005 YHTEYSTIEDOT: p. 044 5339 649 sähköposti: anna.pelkonen (at) hotmail.com |
Nukketaiteilija, "leikkitarkastaja" ja läänintaiteilija Valmistuttuani Turun taideakatemian nukketeatterilinjalta perustin Nukketeatteri Reaktorin. Reaktori on erikoistunut marionetteihin ja Bunraku-nukketeatteriin. Reaktori järjestää myös kursseja nukenrakennuksesta nuken näyttämöanimointiin (nuketukseen). Reaktorin esityksistä mainittaneen esimerkkeinä Marionetti-varietee, Jacques-umbrella, Yhdenmiehen Show, Aarresaari ja Nenä. Aapo Repo on Suomen UNIMAn ja Assitej´n jäsen. YHTEYSTIEDOT: Kasarmikatu 3 a 3 50100 Mikkeli sähköposti: aapo.repo (at) nukkereaktori.com Lisätietoja: www.nukkereaktori.com www.satejunsateenvarjo.net www.taideverkossa.net |
Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, dramaturgi ja kouluttaja Oili on nukketeatterialan pitkän linjan monitoiminainen, joka on opiskellut Tampereen yliopiston draamalinjalla ja työskennellyt näyttelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana, dramaturgina ja kouluttajana. Oili on Teatteri Mukamaksen perustajajäsen ja hän työskenteli Mukamaksessa näyttelijänä vuosina 1979-1985. Soolonukketeatteri Olgan hän perusti vuonna 1987 ja toimi siinä näyttelijä-käsikirjoittajana 16-vuoden ajan. Lisäksi Oili on työskennellyt näyttelijänä Teatteri 2000:ssa ja suorittanut nukketeatteriopintoja mm. Pohjoismaisen Teatterikomitean ammattilaisten kurssilla. Oili oli käynnistämässä Radio- ja televisio-opisto ARTOn nukketeatterilinjaa ja työskenteli sen vastuukouluttajana 8 vuoden ajan. Opintomatkoja Oili on tehnyt mm.Puolaan ja Intiaan ja hän on tehnyt yhteistyötä intialaisen Natya Chetana -yhteisöteatterin kanssa. Oili on toiminut myös ohjaajana ja käsikirjoittajana lukuisissa suomalaisissa harrastaja- ja ammattinukketeattereissa sekä tehnyt yhteistyötä Suomen Tourette-yhdistyksen ja ADHD -yhdistyksen kanssa. Lisäksi hän on osallistunut kolmivuotiseen Nukketeatteri aikuispsykiatrian poliklinikoiden kanssa. KOULUTUS: Tampereen yliopiston draamalinja, näyttelijä (FIA) YHTEYSTIEDOT: Sähköposti: oili (at) sadeoja.fi p. 045 231 4342
|
Johanna "Jose" Salo työskentelee parhaillaan Lapin Nukketeatteriyhdistyksessä. Hän on valmistunut Turun taideakatemiasta 2009 teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, suuntautumisvaihtoehtonaan nukketeatteri. Lapissa Jose vetää työpajoja lapsille, maahanmuuttajille ja vanhuksille käyttäen soveltavaa nukketeatteria. Tämän lisäksi hän on valmistamassa omaa soolopaperiteatteri-esitystäni koko perheelle. Johanna Salo josefinland(at)gmail.com |
Kuvataideopettaja, Naamiontekijä Koulutukseltani olen kuvataideopettaja. Olen valmistanut ja opettanut teatterinuken tekoa koko aikuisikäni ja teen tällä hetkellä naamioita opetusteattereille. Naamiosarjani ovat syntyneet yhteistyössä Taina Mäki-Ison kanssa. Olen myös luonut yhdessä Jari-Jussi Voijolan kanssa käsikirjoituksia ja toteutuksia esityksiin. Näistä mittavin on Maximus Manicus-tuliesitys 5 metriä korkealla marionetilla, jonka ulkoinen hahmo perustuu luonnokseeni. Tällä hetkellä minua kiehtoo eniten tarinoiden luominen, käsikirjoittaminen- ja yhteistyö! KOULUTUS: Kuvataideopettaja/taiteen maisteri, TAIK 1988 YHTEYSTIEDOT Sähköposti: hic (at) nic.fi
|
Teollinen muotoilija, graafikko, nukenrakentaja Olen pitkän linjan graafisen alan ja näyttelysuunnittelun sekatyöläinen. Olen toiminut vuodesta 1972 lähtien kuvittajana, graafisena suunnittelijana ja näyttelysuunnittelijana. Muotoilu on vahva osaamisalueeni. Olen tehnyt paljon käsityönä erilaisia nukke- ja eläinhahmoja näyttelyihin ja somisteiksi, joten nukenrakennus on vahva osaamisalueeni ja minulla on siitä kokemusta työelämäni varrelta. Nukketeatterikokemukseni ovat peräisin Adultan Arton nukketeatterikoulusta. KOULUTUS: Taideteollinen korkeakoulu, teollinen muotoilu 1971, graafinen linja 1972 YHTEYSTIEDOT: Sähköposti: anita.takala (at) welho.com gsm. 040 533 1338 |
 |
Iida on nukketeatteritaiteilija, joka toimii teatterinukentekijänä, lavastajana ja kouluttajana sekä käsikirjoittajana, ohjaajana ja esiintyjänä. Oppivuosiin on kuulunut mm. lukuisia produktioita Teatteri Hevosenkengässä ja jo edesmenneessä Nukketeatteri Vihreässä Omenassa. Ompun jälkeen Iida lähti opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun lavastusta ja valmistui vuonna 2006. Valmistumisen jälkeen jän on tehnyt produktioita eri kokoonpanoissa, ollut mukana yhteispohjoismaisessa nukketeatterinäyttelyssä Tanskassa ja tehnyt yhteistyötä sekä Turun taideakatemian, että Rovaniemen teatterin kanssa, jossa toimi vuoden lavastajana. 2010 Iida suunnitteli suomalaisen nukketeatterin satavuotisjuhlanäyttelyn "Näkymätön käsi" -teatterimuseolle. Lisäksi Iida on opettanut nukenrakennusta Adultan nukketeatterilinjalla ja Mikkelin Ammattikorkeakoulussa ja ohjannut ja visualisoinut Poijulle kolme näytelmää: Ofelian varjoteatteri, Sirkuksen Poika ja Mateo Majakanvartija. Iida on ollut mukana perustamassa Nukketeatterikeskus Poijua vuonna 2007. YHTEYSTIEDOT: sähköposti: iidavanttaja (at) gmail.com gsm: 044 2666705
|
 |
Valokuvaus Opiskelen valokuvausta Turun Taideakatemiassa kolmatta vuotta. Olen tehnyt kuvannut poijulaisten lisäksi myös Turun kaupunginteatterille ja Keski-Uudenmaan teatterille. Kiinnostukseni teatterikuvaukseen löytyy teatterin kiteytymästä; visuaalisuudesta ja hahmojen voimasta joihin ei helposti törmää salien ulkopuolella. Suunnittelen myös julisteita ja käsiohjelmia. Teatterikuvauksen lisäksi teen pääasiassa lehti- ja bändikuvauskeikkaa. Olen valmistunut media-assistentiksi vuonna 2007 Adultan Radio- ja Televisio-opistosta. YHTEYSTIEDOT: sähköposti: jussi.virkkumaa (at) gmail.com
|
Teatterintekijä, näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, nukenrakentaja ja opettaja Timo Väntsi on turkulainen teatterintekijä, joka on toiminut monipuolisissa teatterialan tehtävissä: hän on työskennellyt näyttelijänä, nukettajana, ohjaajana, käsikirjoittajana, nukenrakentajana, opettajana ja oman alan asiantuntijatehtävissä (läänintaiteilija 2007-2009). Timo valmistui vuonna 2003 Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalla ja työskentelee tällä hetkellä freelancerina. Timon omalla nukketeatteriryhmällä HOX Companylla on työn alla useampia tuotantoja ja Timo on mukana myös turkulaisen nukketeatteriväen yhteenliittymässä, Puppet Studio ry:ssä. Hän toimii myös Suomen UNIMA ry:ssä sekä hallituksen jäsenenä että Nukketeatterilehden päätoimittajana. Timo on kiinnostunut luomaan yhä tiiviimpiä yhteistyöverkostoja alan toimijoiden välille. YHTEYSTIEDOT: Timo Väntsi Tiilentekijänkatu 8-10 h 95 20810 Turku sähköposti: vantsi (at) gmail.com gsm: 0400-691757 |
|
|
|
|
|  |