Nukketeatterikeskus Poiju vierailee Kansallisteatterissa
Nukketeatterikeskus Poiju vierailee Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa alkuvuodesta 2012 esityksellä Sirkuksen poika. Kuuden esityksen sarja on osa Kansallisteatterin Lasten Teatterikevättä.
Sirkuksen maailmaan syntynyt Aukusti ei tahdo isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä tapaan ryhtyä tulennielijäksi, koska pelkää tulta. Kasvamisen sijaan poika alkaa kutistua! Aukusti etsii sinnikkäästi omaa paikkaansa klovnin, leijonan ja muiden sirkuslaisten ystävällisellä, mutta hyödyttömällä avustuksella. Eräänä päivänä Aukusti kuulee äänen, joka muuttaa kaiken… Monien hauskojen ja jännittävien tapahtumien jälkeen Aukusti löytää oman polkunsa ja saavuttaa lopulta paikkansa sirkusyhteisössä.
Sirkuksen poika pohjautuu Max Bolliger'in lasten kuvakirjaan Aukusti ja trumpetti.
Esiintyjänä on Ilpo Mikkonen Nukketeatteri PikkuKulkurista, käsikirjoitus, ohjaus ja visualisointi on Iida Vanttajan ja musiikin on tehnyt Bojan Baric.
Lisätietoa ja lippuvaraukset: Kansallisteatteri
Poijun tekstihautomot jatkuvat kevätkaudella
Poijun tekstihautomotoiminnan kevään 2012 seuraavat tapaamiset ovat pe 10.2. ja to 8.3. klo 9.-12. Poijun tiloissa.
Tekstihautomossa etsitään ja työstetään erilaisia tekstejä nukketeatteriksi. Hautomoon voi tuoda keskeneräisiä käsikirjoituksia tai dramatisointeja sekä ideoita ja ajatuksia uusista nukketeatteriesityksistä. Tekstihautomo on suunnattu poijulaisille ja poijupaikoilla oleville nukketeatteritaitelijoille.
Tekstihautomon vetäjänä toimii dramaturgi Titta Halinen.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Ilpo Mikkonen, pikkukulkuri(at)nukketeatterikeskus.fi
Ilmoittautuminen Poijun uusille kursseille nyt käynnissä!
Nukketeatterikeskus Poiju järjestää kevätkaudella 2012 neljä kurssia nukke- ja esineilmaisusta kiinnostuneille.
Kurssikevät alkaa heti tammikuussa Rene Bakerin kurssilla Shifting focus for the visible puppeteer. Helmikuussa on vuorossa Elviira Davidowin Varjojen tarinat -työpaja, maaliskuussa rakennetaan niskakeppinukke Rainer Kauniston johdolla ja huhtikuussa perehdytään marinettinukeilla näyttelemiseen Aapo Repon ja Bojan Barićin ohjauksessa.
Tarkemmat tiedot kevään kursseista: Tehdään nukketeatteria yhdessä
Kurssi-ilmoittautumiset ja tiedustelut:
Nukketeatterikeskus Poiju, Anne Lihavainen
ofelia (at) nukketeatterikeskus.fi tai p. 040 718 6674
Nukketeatterikeskus Poiju mukana Oskarit-teatterihankkeessa
Suomen eturivin ammattiteattereiden valtakunnallinen Oskarit-hanke on käynnistymässä. Alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnatun hankkeen tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle teatterielämys ja innostaa kulttuuriharrastuksen pariin. Projektin kummeina toimivat maineikkaat nuoret näyttelijät Elena Leeve ja Riku Nieminen. Toiminnan mahdollistavat yritykset ja yksityiset lahjoittajat, joille suunnattu lahjoituskampanja alkaa alkuvuodesta 2012.
Oskarit-hanke tarjoaa lapsille ja nuorille kokemuksia teatterin katsojana sekä osallistaa heitä yhdessä tekemiseen teatterin keinoin. Hankkeen tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten identiteetin ja itsetunnon kehittymistä luovan ajattelun ja toiminnan myötä.
Mukana hankkeessa on jo 14 ammattiteatteria eri puolilta Suomea: Improvisaatioteatteri Stella Polaris, KokoTeatteri, Musiikkiteatteri Kapsäkki, Nukketeatterikeskus Poiju, PerformanceSirkus, Q-teatteri, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Teatteri Avoimet ovet, Teatteri Metamorfoosi, Teatteri Viirus ja Todellisuuden tutkimuskeskus Helsingistä, TOTEM-teatteri Espoosta, Teatteri Telakka Tampereelta sekä TEHDAS Teatteri Turusta.
Hankkeen ovat käynnistäneet Teatterikeskus ry ja Pink Eminence Oy. Varsinainen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta käynnistyy syksyllä 2012 Teatteria lasten ja nuorten arkeen -yhdistyksen toimintana, jolloin aktiviteetit keskittyvät hankkeessa mukana olevien teattereiden suurtalousalueille Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Toiminnan vakiintuessa alueena on koko Suomi. Suomen Kulttuurirahasto tukee hanketta.
Verkkosivut: www.oskarit.com
Satu Paavolan nukke Seinäjoen kaupunginteatterin hurjassa komediassa
Poijun Satu Paavola valmisti ihmisenkokoisen teatterinuken Seinäjoen kaupunginteatterin komediaan Täti ja minä.
Täti ja minä naurattaa rohkeasti.Vanha yksinäinen nainen saa joulun alla yllätysvieraakseen nuorehkon, hieman renttumaisen miehen. Mies kertoo tulleensa auttamaan tätiään ennen kuin aika tästä jättää. Hän ryhtyy järjestelemään hautajaisia, miettii elinsiirtomahdollisuuksia ja penää tädin tekemään testamenttia. Miehen puhetulvasta alkaa vähin erin käydä ilmi, ettei hänen motiivinaan olekaan vanhusten auttaminen. Ehkäpä hänellä on mielessään pikemminkin murha- ja ryöstösuunnitelma - vaiko sittenkin toive siitä, että joku, kuka tahansa, pitäisi hänestä?
Näytelmän keskeisessä roolissa nähdään Satu Paavolan ihmisenkokoinen nukke, jota nukettaa näyttelijä Eija-Irmeli Lahti.
Kuvassa: Eija-Irmeli Lahti ja Jouko Enkelnotko
Kuva: Jukka Kontkanen
Lisätiedot ja lippuvaraukset: Seinäjoen kaupunginteatteri
Saunatontun salaisuus ensi-iltaan!
Nukketeatterikeskus Poijun uusi joulunäytelmä Saunatontun salaisuus saa ensiesityksensä PoijuPäivillä 23.11.2011. Savusaunan tuoksuisen esityksen käsikirjoittaja ja nukeilla näyttelijä on Teija Muurinen/Teatteri Helmi ja sen on ohjannut Satu Paavola.
Lue lisää esityksestä.
Syksyn 2011 PoijuPäivät
Poijulta ruotsinkielistä nukketeatteria koko perheelle!
Poijussa on syksyn mittaan tehty myös ruotsinkielistä nukketeatteria. Mustan kanan sisarnäytelmä Den svarta hönan sai ensi-iltansa lokakuussa, ja Mörön unisukkien ruotsinkielisen sovituksen Lilla monstrets godnattsockorin ensiaamua vietetään marraskuun lopussa.
Poiju på svenska
Nukketeatterikeskus Poiju vieraili Shikanossa, Japanissa 19-20.9.2011 näytelmällä Ofelia ja varjojen teatteri
Ofelia ja varjojen teatteri vieraili kutsuttuna Japanin BIRD -teatterin järjestämällä kansainvälisellä festivaalilla. Näytöksiä oli kaksi ja molemmat olivat loppuunmyytyjä. Näytelmä ihastutti niin lapsia kuin aikuisiakin ja Iida Vanttajan tekemä Ofelia-nukke lumosi yleisön.
Shikano on pieni ja kaunis kylä lähellä Tottorin kaupunkia. BIRD -teatteri on yksi niistä harvoista teattereista Japanissa, jotka hallinnnoivat omaa teatteriaan. BIRD on perustettu 2006 ja se etsii uusia toimintatapoja paikallisyhteisössä, pyrkien olemaan kylän toiminnallinen keskus monella eri tavalla. Teatterissa työskentelee neljätoista henkilöä, jotka esiintyvät ja pitävät työpajoja eri ikäisille ihmisille.
Poiju käynnisti tekstihautomotoiminnan
Poijussa on alkanut tekstihautomotoiminta, jossa etsitään ja työstetään erilaisia tekstejä nukketeatteriksi teemallla "ideasta esitykseksi." Hautomoon voi tuoda keskeneräisiä käsikirjoituksia tai dramatisointeja sekä ideoita ja ajatuksia uusista nukketeatteriesityksistä. Tekstihautomo on suunnattu poijulaisille ja poijupaikoilla oleville nukketeatteritaitelijoille.
Tekstihautomon vetäjänä toimii dramaturgi Titta Halinen.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Ilpo Mikkonen, pikkukulkuri(at)nukketeatterikeskus.fi
Poijulaisia mukana Assitejn maailmankongressissa
Poijulaisista Anne Lihavainen ja Satu Paavola osallistuivat lasten- ja nuortenteatterijärjestö Assitejn maailmankongressiin, joka järjestettiin Kööpenhaminassa ja Malmössä toukokuun lopulla.
Anne Lihavainen oli mukana toteuttamassa kansainvälisen Tabu-hankkeen työpajaa. Tabussa perehdytään lasten elämässä oleviin tabuihin eri puolilla maailmaa; hankkeen työpajoja oli aiemmin pidetty Venezuelassa, Islannissa, Suomessa, Kuubassa ja Brasiliassa.
Satu Paavola puolestaan ohjasi Assitejn kutsusta esineteatterityöpajan, jossa oli osallistujia niin Euroopasta, Aasiasta kuin Brasiliastakin.
Molemmat poijulaiset ottivat osaa erilaisiin työpajoihin ja vastaanottoihin, sekä kävivät katsomassa lukuisia esityksiä ja ennen kaikkea tapasivat ulkomaisia taiteilijoita ja tuottajia luoden uusia kontakteja.
Assitejn maailman kongressissa oli mukana yli 1300 rekisteröitynyttä osallistujaa 56 maasta.
Poijun terveiset Tallinn Treff -festivaalilta
Poijulainen Ilpo Mikkonen palasi Tallinnan Treff -teatterifestivaalilta intoa puhkuen. Nukketeatteriin painottuva festivaali kokosi kaupunkiin viideksi päiväksi teatterintekijöitä 18 maasta yhteensä 150 esityskerralla – ei siis mikään pikkufestari, kuten Mikkonen toteaa.
Mikkonen kehui Turun nukketeatteriopiskelijoiden olleen hyvin edustettuina festivaalilla; esitysten joukossa oli turkulaisten lopputyö, ja linjalta vasta valmistuneille kuudelle virolaiselle on Mikkosen mukaan luvassa saman tien kiinnitykset Tallinnan nukketeatteriin.
Mahdollisimman monesta esityksestä festivaalilla nauttinut Mikkonen nostaa ehdottomaksi suosikikseen hollantilaisen Duda Paivan esityksen Bastard.
Leikkipuistokiertue Itä-Helsingissä kesällä 2011
Nukketeatteri Ofelia ja teatteri Helmi kiertävät kesä-heinäkuussa Itä-Helsingin leikkipuistoissa. Etsi lähin puistosi ja sukella mukaan nukketeatterin maailmaan esityksissä ja työpajoissa! Nukketeatteri Ofelia ja teatteri Helmi ovat osa Nukketeatterikeskus Poijua. Leikkipuisto-projektia tukee Uudenmaan Kulttuurirahasto.
Kaikkiin leikkipuistokiertueen esityksiin ja työpajoihin vapaa pääsy, tervetuloa!
Maunu ja keisari – esitys ja työpaja
Tarina pienestä puusepän pojasta Maunusta Porvoossa valtiopäivävuonna 1809.
Esitys sopii kaikenikäisille.
9.6. Leikkipuisto Rudolf, Rudolfintie 8
klo 11–11.30 esitys, 13–14 työpaja
13.6. Leikkipuisto Kipinäpuisto, Kivikonkaari 31
klo 10.30–11 esitys, 11.15–11.45 työpaja, 12.30–13 työpaja
14.6. Leikkipuisto Lohikäärme, Satamasaarentie 3
klo 10-11. työpaja, 11.15–11.45 esitys
15.6. Leikkipuisto Mustakivi, Vedenottamontie 6
klo 10–11 työpaja, 12.30–13 esitys
16.6. Leikkipuisto Herttoniemi, Karhutie 11
klo 10–10.30 esitys, 10.45–11.45 työpaja
17.6. Leikkipuisto Santahamina
klo 10–10.30 esitys, 10.45–11.45 työpaja
6.7. Leikkipuisto Myllynsiipi, Yläkivenrinne 6
klo 11.15 esitys, 12.30–13.30 nukkepaja
7.7. Leikkipuisto Iso-Antti, Valkovuokonpolku 20
klo 11 esitys, 12.30–13.30 työpaja
Lisätietoja esityksestä tästä.
Lisätietoja: Anne Lihavainen / Nukketeatteri Ofelia, p. 040-7186674
Marsu metsässä – esitys ja työpaja
”Säpinää, tätätädäädä, säpinää kaupungin kaduilla!
Juokse villi marsu, juokse henkesi edestä....”
Esitys sopii etenkin 0-10 -vuotiaille
17.6. Leikkipuisto Rusthollari, Rusthollarintie 15
klo 10 esitys, 10.30–12 työpaja
20.6. klo Leikkipuisto Tuorinniemi, Agnetankuja 4
klo 10 esitys, 10.30–12 työpaja
21.6. Leikkipuisto Lampi, Lampi-Aittopolun kulma
klo 10 esitys, 10.30–12 työpaja
22.6. Leikkipuisto Haruspuisto, Meri-Rastilantori 7
klo 10 esitys, 10.30–12 työpaja
28.6. Leikkipuisto Hilleri, Hillerinkuja 6
klo 10 esitys,10.30–12 työpaja
Lisätietoja esityksestä tästä.
Lisätietoja: Teija Muurinen / Teatteri Helmi, p.044-5583660

Teija Muurinen Suomen Unima ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
Nukketeatterikeskus Poijun Teija Muurinen valittiin Suomen Uniman puheenjohtajaksi järjestön vuosikokouksessa 18.3.2011. Muut hallituksen jäsenet vuonna 2011 ovat: Marja Susi (äitiyslomalla, varajäsen Pia Kalenius), Timo Väntsi, Kati-Aurora Kuuskoski sekä Riku Laakkonen.
Teija on näyttelijä (FIA), joka on suorittanut teatterialan ammattitutkinnon nukketeatterikasvatuksesta. Hänen sooloteatterinsa Teatteri Helmi kiertää pääasiassa kirjastoissa, päiväkodeissa ja kouluissa ja onkin erikoistunut nimenomaan pienille lapsille suunnattuihin esityksiin. Esitysten lisäksi Teatteri Helmi tuottaa nukketeatterityöpajoja niin aikuisille kuin lapsillekin.
Unima on maailman nukketeatteriväen yhteistyöjärjestö (Union Internationale de la Marionnette) ja Suomen Unima on perustettu vuonna 1984. Suomen Uniman tarkoituksena on edistää nukketeatteria eri tavoin Suomessa ja ulkomailla sekä kehittää nukketeatterialan kansainvälistä yhteistyötä.
Satu Paavolalle vuoden 2010 nukketeatteriteko -tunnustuspalkinto
Suomen Unima on myöntänyt Satu Paavolalle vuoden 2010 nukketeatteriteko -tunnustuspalkinnon. Paavola on teatteritaiteen maisteri, näyttelijä ja nukketeatteritaiteilija. Hän on näyttelijäntyönsä ohella vaikuttanut 1990-luvulta alkaen aktiivisesti suomalaisella nukketeatterikentällä. Hän on toiminut nukenrakentajana, käsikirjoittajana, ohjaajana ja nukeillanäyttelijänä lukuisissa esityksissä. Satu Paavola on tuonut nukketeatteria aivan uudella tavalla suuren yleisön tietoisuuteen ja tehnyt aikuisnukketeatteria näkyväksi.
Vuonna 2010 ensi-iltansa sai valtakunnallisesti suurta huomiota herättänyt, Satu Paavolan käsikirjoittama nukketeatterinäytelmä 3D. Vain aikuisille suunattu Dirty, difficult and dangerous on musta komedia, jossa Paavola esiintyy yhdessä Martti Suosalon kanssa. Esitys on helsinkiläisen Nukketeatterikeskus Poijun ja turkulaisen Linnateatterin yhteistuotanto.
Suomalaisella teatterikentällä nukketeatteri on helposti mielletty marginaaliseksi ilmiöksi ja esitykset ovat pääsääntöisesti pienimuotoisia ja lapsille suunnattuja. Satu Paavola on kuitenkin rohkeasti uskonut nukketeatterin ilmaisuvoimaan isollakin näyttämöllä ja toteuttanut oman näköisiään esityksiä vankalla ammattitaidolla ja ennen kaikkea suurella rakkaudella nukketeatteritaidetta kohtaan. Paavola on ravistellut teatterikenttää näkemään nukketeatterin mahdollisuudet, eikä hän pelkää esityksissään tarttua vaikeisiin aiheisiin.Satu Paavolassa yhdistyvät taiteilijan lahjakkuus ja toisaalta pyyteetön, koko sydämestä tehty työ rakastamaansa taiteenlajia, nukketeatteria kohtaan.
Lisätietoja: www.unima.fi
Muotkatunturin Kesukka vieraili Kuwaitissa marraskuussa 2010
Nukketeatterikeskus Poiju vieraili Kuwaitissa 25-27.11.2010 näytelmällä Muotkatunturin Kesukka. Kaikki kahdeksan esitystä pidettiin Radisson Blu hotellissa. Kolmen päivän aikana näytelmää kävi katsomassa yhteensä 670 ihmistä. Vierailun kohokohta oli, kun Kuwaitin kuninkaan lapsenlapsi, 3-vuotias prinsessa, kävi katsomassa Muotkatunturin Kesukkaa la 27.11 klo 13.00.
Vierailu sai hyvän vastaanoton: ”Olemme kiitollisia, että kävitte täällä. Tämä oli pienen tyttöni ensimmäinen nukketeatterikokemus. Toivottavasti tulette pian uudestaan!” Kuwaitilainen äiti
Poijun nukketeatteriesitys sai pääpalkinnon teatterifestivaalilla Venäjällä
Suomalainen nukketeatteriesitys voitti ensimmäistä kertaa suomalais-ugrilaisten teattereiden festivaalin pääpalkinnon. Nukketeatterikeskus Poijun tuotanto, Anne Lihavaisen ja Teija Muurisen esittämä, Joutsenpoika Jykserge lumosi sekä tuomariston että yleisön.
Joutsenpoika Jykserge on Oili Sadeojan kirjoittama ja ohjaama nukketeatteriesitys, jonka nuket ja lavastus ovat Heini Maarasen käsialaa. Esityksen lähtökohtana ovat suomalais-ugrilaisten luonnonkansojen maagiset käsitykset kaiken elollisen yhteydestä. Marilaiseen mytologiaan perustuvassa tarinassa Joutsenpoika elää kahden maailman välissä. Valkosiipinen Jykserge on puoliksi poika ja puoliksi joutsen. Hän kasvaa ja kohoaa siivilleen, mutta ei opi puhumaan ihmisten kieltä. Eläinten ja luonnon ääniä hän sen sijaan ymmärtää. Lopulta Jykserge harjaantuu elämään molemmissa maailmoissa.
"Esitys lumoaa runollisella otteellaan sekä maailmankuvalla, joka kunnioittaa kaikkea elollista. Nukkien kyky ilmaista Jousenpojan kokemuksellisen äärettömyyden erilaisia tasoja on puhdistettua ja kirkasta. Taruolentojen ja myyttien tulkitsijoina olevat näyttelijät ovat syvästi sisäistäneet tulkitsemansa maailman." Tuomariston puheenjohtaja Kirsikka Moring
Viikonloppuna päättynyt festivaali pidettiin Mari Elin tasavallassa Venäjällä. Joka toinen vuosi järjestettävä suomalais-ugrilainen teatterifestivaali Mayatul VIII toteutui vuonna 2010 kahdeksannen kerran. Festivaalilla nähtiin yhteensä 13 esitystä, yhtä monella eri kielellä.
Lisätiedot:
Teija Muurinen, p. 044-5583660, teatterihelmi(at)nukketeatterikeskus.fi
Anne Lihavainen, p. 040-7186674, ofelia(at)nukketeatterikeskus.fi